Sähköpurjekolumni 30.10.2017
Pari kolumnia sitten kerroin että ESA:n tiedeohjelma valitsi helmikuussa 2017 sähköpurjeeseen perustuvan Multi asteroid touring -ehdotuksemme jatkokehitykseen "Call for new ideas" -kutsusta. Ehdotuksessamme 50 piensatelliitin parvi lennätetään yksiliekaisilla sähköpurjeilla tekemään asteroidien ohilentoja niin että saadaan lähikuvia 300 asteroidista. Nyt kuitenkin ESA sotkeutui pasmoissaan ja selvittääkin jotakin aivan muuta, eli yhden asteroidin tutkimista tutkalla. Sellaisellekin toki löytyy tiedeyhteisöstä tukea, kun kysytään sopivilta henkilöiltä. Mutta on outoa että ensin kootaan 27-jäseninen professoriraati iteroimaan ja valitsemaan 26 saapuneesta ehdotuksesta kolme parasta, sitten yhden niistä eli sen ainoan aurinkokuntaehdotuksen kohdalla aihe korvataankin yllättäen mustalla hevosella, joka ei sitäpaitsi ole mikään uusi idea koska lensi jo Rosettassa.
ESA:han toisaalta rahoittaa sähköpurjeen avulla tehtävän asteroidimission tutkimustamme jo 2016 alusta alkaen. Nyt oli kyse siitä että ESA:n Concurrent Design Facility -tiimi olisi myös osaltaan katsonut teknistä toteutettavuutta noin neljän viikon ajan.
Löytyisiköhän järkevyyttä muualta maailmankaikkeudesta? SETI-hankkeet ovat etsineet radioviestejä, mutta mitään ei ole toistaiseksi löytynyt. Samaan aikaan oma radiovuotomme on pienentynyt, kun yleisradiotyyppiset voimakkaat lähettimet vähenevät ja heikkotehoiset kännykät ja WLAN-verkot yleistyvät. Jos muukalaiset tekevät samoin, niiltä ei vuoda radiosignaaleita.
On teoriassa mahdollista että muukalaiset suuntaisivat radioviestin tarkoituksella meille. En pidä sitä kuitenkaan todennäköisenä, koska samalla he tulisivat paljastaneeksi meille oman olinpaikkansa, eikä myöskään todennäköisyys että vastaisimme jotain ymmärrettävää olisi kovin korkea. Nimittäin ehkä emme huomanneet viestiä tai olimme varovaisia ja päätimme olla vaiti. Parhaassakin tapauksessa pitkä kommunikaatioviive tekisi dialogista hitaan.
Jos on mahdollista tehdä tähtienvälisiä luotaimia, niiden käyttäminen tuntuu radiota houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Näin pohti kaukonäköinen herra Bracewell vuonna 1960. Luotain ei paljasta lähettäjänsä olinpaikkaa ja se voi vuorovaikuttaa löytämiensä älykkäiden olentojen kanssa lähietäisyydeltä käyttäen tekoälyään. Toisin kuin radioviestissä, vuorovaikutus voi olla hienotunteisempaa: lähettäjä voi säätää vaikuttaako operaatio kohdelajin maailmankuvaan vähän, paljon tai ei ollenkaan.
Entä motivaatio? Muukalaiset halunnevat olla selvillä galaksin muista teknisistä lajeista - kenties uteliaisuuttaan, ja koska varuillaanolo on järkevää. Vapaatahtoisten lajien käytöksen ennustaminen on vaikeampaa kuin luonnonilmiöiden, joten ne voivat olla uhka, toisaalta ehkä myös mahdollisuus.
Suuri matkanopeus ei ole välttämätön, mutta tähtienvälisen älyluotaimen on oltava pitkäikäinen ja itseään korjaava, jotta se selviytyy matkasta ja jaksaa valvoa kohteensa kehitystä kauan. Mikään luonnonlaki ei kai varsinaisesti estä sellaisen rakentamista. Jos vanhat sivilisaatiot osaavat kaiken mahdollisen, niin ehkä silloin myös tuon. Vanha sivilisaatio on toisaalta se minkä todennäköisimmin tapaamme. Olisihan nimittäin harvinainen sattuma, jos joku naapuri olisi teknistynyt juuri samalla vuosituhannella kuin me.
Voi olla jopa todennäköistä että jos galaksissa on yksikin pitkäikäinen tekninen laji, se on ulottanut havaintoverkkonsa meidänkin aurinkokuntaamme jo miljoonia tai miljardeja vuosia sitten. Siinä tapauksessa paikallinen päivystävä älyluotain lienee jo noteerannut ihmislajin teknistymisen, ja tieto siitä leviää nyt valon nopeudella pitkin galaksin kattavaa linkkiasemaverkkoa.
Entä Fermin paradoksi: jos yksikin vanha sivilisaatio on olemassa, miksei se olisi lisääntynyt ja täyttänyt galaksia? Mikseivät ne asuta myös Maata ja miksei Dysonin palloja näy? No, Maata ne eivät asuta varmaankaan siksi että tekninen laji ei viihdy luonnonkatastrofien ja sään pieksemillä planeetoilla, vaan keinotekoisilla avaruusasemilla joita voi rakentaa mihin tahansa missä on pienkappaleita raaka-aineeksi. Avaruusasemat eivät myöskään tarvitse tähteä, vaan ainoastaan vetyä tai muuta ydinpolttoainetta jota voi kuluttaa omaan tahtiin. Kiinnostavia paikkoja muukalaisille saattavat olla esimerkiksi epäonnistuneita tähtiä ympäröivät aurinkokunnat. Pimeän epäonnistuneen tähden yläilmakehästä voi napata vetyä ellipsiradalla olevalla aluksella. Kun galaksin viimeinen punainen kääpiötähti on sammunut joskus kymmenien tuhansien miljardien vuosien kuluttua, epäonnistuneita tähtiä hyödyntävä sivilisaatio on vasta elinkaarensa alkumetreillä.
 |
| NASA:n PSOJ318.5-22 juliste "Where the nightlife never ends" |
