Näytetään tekstit, joissa on tunniste keinopainovoima. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keinopainovoima. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Sähköpurjekolumni 46

Sähköpurjekolumni 27.3.2018

Miehitetty avaruuslento tuo monille ensiksi mieleen painottomuuden. Keinopainovoimaa olisi kuitenkin hyvä käyttää, sillä oikeastaan kaikki avaruuslentämisen terveyshaitat säteilyä ja psykologisia tekijöitä lukuunottamatta johtuvat painottomuudesta. Kansainvälisellä avaruusasemalla keinopainovoimaa ei käytetty, koska tarkoituksena oli tehdä kokeita painottomuudessa.

Robert Zubrin on ehdottanut että Mars-lennolla miehistömoduuli ja vastapainona toimiva propulsiomoduuli voisivat kiertää toisiaan yhdistettynä muutaman sadan metrin pituisella liealla tai puolijäykällä palkilla.  Tällöin pyörimissäde on riittävän iso laadukkaaseen keinopainovoimaan.  Lieka tai palkki lisää massaa jonkin verran, mutta keinopainovoiman ansiosta miehistö pääsee perille toimintakykyisenä ja terveenä. Massaa voi toisaalta myös säästyä miehstömoduulissa, koska nollapainovoiman vaatimia erikoisjärjestelyjä kuten ankaraa kuntosalitreeniä ei tarvita. Miehitettyä kahden toisiaan kiertävän moduulin systeemiä voisi kokeilla matalalla kiertoradalla. Se olisi tapa saada selville kuinka hyvin tai huonosti ihminen sopeutuisi Marsin kolmasosa- tai Kuun kuudesosapainovoimaan.

Kahdella massalla toteutettu keinopainovoima sopii muutaman hengen Mars-matkaan, mutta koon kasvaessa geometriaa kannattaa muuttaa. Professori Gerard O'Neill opiskelijoineen tutki Princetonin yliopistossa 1970-luvulla kilometrien kokoisia pyöriviä sylintereitä, joiden sisäpinnalla asuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Seinät ovat metrien paksuiset, jotta ne kestävät keskipakoisvoiman sekä sisällä olevan ilmanpaineen ja antavat maankaltaisen säteilysuojan. Rakennusmateriaalit saadaan asteroideilta, ja O'Neill ehdotti auringonvalon heijastamista sisään isoilla peileillä joiden liike matkii vuorokausirytmiä. Nykyään asteroidien materiaalit voisi rahdata sähköpurjealuksilla, ja valaiseminen onnistuisi hajautetusti ilman suurten liikkuvien osien aiheuttamaa luotettavuushuolta.

Sylinterit ovat massamielessä miljoona kertaa tehokkaampi tapa tuottaa elinpinta-alaa kuin planeetat. Maassa jalkojemme alla on tuhansia kilometrejä sulaa kiveä, mutta habitaatin seinäpaksuudeksi riittää muutama metri.  Aurinkokunnassa on paljon planeettaa pienempiä kappaleita, joilta raaka-aineiden nostaminen on helppoa.  Materia riittäisi niin suureen määrään habitaatteja että niiden yhteenlaskettu elinpinta-ala ylittäisi planeettojen pinta-alan moninkertaisesti, jopa monituhatkertaisesti, jos Kuiperin vyöhyke otetaan mukaan. Ja lisäksi on Oortin pilvi, jonka ulko-osat lyövät kättä naapuriaurinkokuntien kanssa.

Habitaatissa on oltava suljettu ekosysteemi, jossa aineet kiertävät täydellisesti. Risteilyalus on esimerkki ympäristöstä, jossa olisi kaupallista motiivia kierrättää aineita nykyistä enemmän, ja samalla - tietoisesti tai ei - harjoitella avaruudessa asumista. Suljetun kierron tekniikoita voidaan soveltaa tietysti myös Maan kaupunkeihin.  Planeetan pinnalla tosin vuodenaikojen ja sään vaihtelu tuo omat lisähaasteensa.

Keinotekoiset vapaan avaruuden sylinterit on ymmärtääkseni todennäköisin tapa, jolla ihminen ja elämä voisivat laajasti levitä Maan ulkopuolelle. Kuten aina elämän tapauksessa, leviämisen motiivina on parempi elämänlaatu ja uusi elintila, eli asiat jotka ihmisyhteisön tapauksessa ilmenevät abstraktimmin talouden kasvuna.