Tuoreita sähköpurjeuutisia ja vanhoja Avaruusluotain-lehdessä (Suomen Avaruustutkimusseuran jäsenlehti) julkaistuja sähköpurjekolumneja ja muita kirjoituksia. Sähköpurjeen kotisivu on www.electric-sailing.fi.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Suomen avaruustutkimusseuran kokous
SATSin kokous pidettiin Ilmatieteen laitoksen Brainstorm -auditoriossa 19.11.2013. Pekka kertoi sähköpurjeprojektista - kas tässä video:
http://www.youtube.com/watch?v=HQGllJIEpd8
Sini
torstai 24. lokakuuta 2013
ESAIL-projektin lopetuskokous Pisassa
Ryhmäkuva kokoukseen osallistuneista Pisan yliopistossa kehiteltävän miehittämättömän lentokoneen prototyypin kanssa. |
ESAIL-nimisen EU-projektimme lopetuskokous Pisassa Italiassa 21-22.10.2013
Kolmivuotinen sähköpurjetta kehittänyt EU-hankkeemme alkoi joulukuussa 2010 ja päättyy 30.11.2013. Hankkeen kokonais-EU-rahoitus oli 1.73 miljoonaa ja siihen osallistui yhdeksän laitosta tai yritystä viidestä maasta. Mukana olivat Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopiston Elektroniikan tutkimuslaboratorio ja Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratio, Tarton yliopisto Virosta, Uppsalan yliopiston Ångström Space Technology Centre ja Nanospace AB Ruotsista, DLR:n Bremenin osasto Saksasta, Pisan yliopisto ja Alta-firma Italiasta.
Emil Vinterhav ja Pekka keskustelemassa. Kuva: Sini Merikallio |
Hankkeessa saatiin paljon aikaan. Tuotettiin pisimmillään 1 km pituinen pätkä sähköpurjeliekaa sekä useita vähän lyhyempiä liekoja joilla suoritettiin erilaisia kokeita. Sähköpurjeen pääliekojen kärkiin tulevan ns. etäyksikön prototyyppi rakennettiin ja testattiin onnistuneesti. Apuliean valmistusmenetelmää tutkittiin ja lyhyt prototyyppi tehtiin. Hankkeen kunnianhimoiset tavoitteet saavutettiin annetun budjetin ja ajan sisällä ja osittain alkuperäiset tavoitteet ylitettiin.
Kristoffer Palmer, Petri Toivanen ja Jouni Envall mietteliäinä. Kuva: Sini Merikallio |
Lisää kuvia lisätään tähän postaukseen myöhemmin, mutta tässä yksi Ihmeiden aukiolta - Pekka ja ruotsalaiset (Tor-Arne Grönland, Emil Vinterhav ja Kristoffer Palmer). Kuva: Sini Merikallio |
Sini löysi kuuliaisen juttukaverin Pisan eläinlääketieteellisestä museosta. Kuva: Pekka Janhunen |
Sähköpurjekolumni 27
Sähköpurjekolumni 13.9.2013
ESTCube-1 lentää ilman laitevikoja, mutta liekakoetta ei ole vielä päästy aloittamaan, koska satelliitin asennonsäätöohjelmisto ei ole valmis. Sitten kun ohjelma on valmis ja testattu maassa, se päivitetään satelliittiin ja koe voi alkaa. Satelliitin kameran, päätietokoneen ja tehojärjestelmän uusia ohjelmaversioita on kesällä otettu onnistuneesti käyttöön. Kun satelliitti laukaistiin toukokuussa, sen ohjelmisto ei ollut täydellinen. Voimat oli keskitetty satelliitin rakentamiseen ja ohjelmapäivityksiä vastaanottavan alijärjestelmän toimivuuteen, koska niissä olevia puutteita ei olisi voinut laukaisun jälkeen enää korjata.
ESTCube-1:n aurinkopaneelien teho pieneni odotettua enemmän ensimmäisen lentokuukauden aikana. Tarkkaa syytä ilmiöön ei tiedetä eikä se uhkaa sähköpurjekokeen onnistumista.
Liekojen valmistus on kehittynyt kesällä. Tehtaan uusin versio ei enää tarvitse kaupallista bondauskonetta avukseen, vaan laite osaa bondata itsenäisesti. Liitosten lujuus on parantunut lähelle teoreettista ylärajaa noin kymmeneen grammaan, mikä kasvattaa saavutettavissa olevaa sähköpurjeen suorituskykyä. Uusi liekatehdas myös evaluoi jokaisen tuotetun bondauksen hyvyyden mittaamalla kuinka hyvin liitos läpäisee ultraääntä ja johtaa sähköä. Toisin sanoen tehtaassa on automaattinen laadunvalvonta joka keskeyttää tuotannon jos laatu huononee.
Aalto-satelliitin sähköpurjekokeen kaikki osat rakennetaan Suomessa. Helsingin yliopisto tekee liean ja Ilmatieteen laitoksen avustamana myös liekarullan ja kärkimassan. Elektroniikkakortin tekee Ilmatieteen laitos käyttämällä alihankkijana toijalalaista Skytron-firmaa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio rakentaa elektronitykit. Tykkien nanografiittikatodit toimitti professori Alexander Obraztsov Itä-Suomen yliopistosta ja Moskovan valtionyliopistosta.
Yksi uudella liekatehtaalla tuotettu 100 m pitkä lentokelpoinen nelilankainen lieka keloineen on valmis ja toiselle 40 m pitkälle liealle tehtiin onnistunut avaamiskoe. On tarkoitus tuottaa useita 100 m pitkiä liekoja. Paras lieka lentää ja yksi käy Tartossa täristettävänä ennen Helsingissä tehtävää uutta avaamistestiä. Näin varmistetaan että lieka avautuu kelalta myös laukaisutärinän jälkeen.
ESTCube-1 lentää ilman laitevikoja, mutta liekakoetta ei ole vielä päästy aloittamaan, koska satelliitin asennonsäätöohjelmisto ei ole valmis. Sitten kun ohjelma on valmis ja testattu maassa, se päivitetään satelliittiin ja koe voi alkaa. Satelliitin kameran, päätietokoneen ja tehojärjestelmän uusia ohjelmaversioita on kesällä otettu onnistuneesti käyttöön. Kun satelliitti laukaistiin toukokuussa, sen ohjelmisto ei ollut täydellinen. Voimat oli keskitetty satelliitin rakentamiseen ja ohjelmapäivityksiä vastaanottavan alijärjestelmän toimivuuteen, koska niissä olevia puutteita ei olisi voinut laukaisun jälkeen enää korjata.
EstCube-1:n ottama kuva, jossa erottuu niin Suomen, kuin Eestinkin rantaviivaa. (kuva on julkaistu 22.10.2013 EstCuben Facebook sivuilla.) |
Liekojen valmistus on kehittynyt kesällä. Tehtaan uusin versio ei enää tarvitse kaupallista bondauskonetta avukseen, vaan laite osaa bondata itsenäisesti. Liitosten lujuus on parantunut lähelle teoreettista ylärajaa noin kymmeneen grammaan, mikä kasvattaa saavutettavissa olevaa sähköpurjeen suorituskykyä. Uusi liekatehdas myös evaluoi jokaisen tuotetun bondauksen hyvyyden mittaamalla kuinka hyvin liitos läpäisee ultraääntä ja johtaa sähköä. Toisin sanoen tehtaassa on automaattinen laadunvalvonta joka keskeyttää tuotannon jos laatu huononee.
Aalto-satelliitin sähköpurjekokeen kaikki osat rakennetaan Suomessa. Helsingin yliopisto tekee liean ja Ilmatieteen laitoksen avustamana myös liekarullan ja kärkimassan. Elektroniikkakortin tekee Ilmatieteen laitos käyttämällä alihankkijana toijalalaista Skytron-firmaa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio rakentaa elektronitykit. Tykkien nanografiittikatodit toimitti professori Alexander Obraztsov Itä-Suomen yliopistosta ja Moskovan valtionyliopistosta.
Yksi uudella liekatehtaalla tuotettu 100 m pitkä lentokelpoinen nelilankainen lieka keloineen on valmis ja toiselle 40 m pitkälle liealle tehtiin onnistunut avaamiskoe. On tarkoitus tuottaa useita 100 m pitkiä liekoja. Paras lieka lentää ja yksi käy Tartossa täristettävänä ennen Helsingissä tehtävää uutta avaamistestiä. Näin varmistetaan että lieka avautuu kelalta myös laukaisutärinän jälkeen.
Pekka Janhunen
tiistai 15. lokakuuta 2013
Video sähköpurjeseminaarista
lauantai 5. lokakuuta 2013
Kansainvälinen avaruusviikko 2013
Kansainvälistä avaruusviikkoa
vietetään vuosittain, nyt 4.-10.10.2013 - teemana on tällä kertaa
"Exploring Mars, Discovering Earth". Tiedekeskus Heurekassa on
parhaillaan menossa Mars-matkailun erikoisnäyttely, joten se oli
luonnollinen paikka tämänvuotisen Avaruusviikon päänäyttämöksi.
Tietokirjailija Markus Hotakainen esitelmöi Marsin historiasta ja tutkimuksesta näyttävällä SOS pallolla. Hotakaisen kirja, Mars, kannattaa lukea; siinä on paljon tietoa kauniissa ja sopivan tiiviissä paketissa! |
Sähköpurjeteknologian mahdollisuuksista Mars-lentoja ajatellen on jo aiemmin kirjoitettu tässä blogissa. Veden hakeminen asteroideilta voisi tuoda Mars-matkojen kustannuksia selvästi alaspäin, kun kaikkea menovettä ei tarvitsisikaan nostaa raketeilla kalliisti Maan pinnalta asti. Kävin pitämässä aiheesta avoimen yleisöluennon Heurekan isossa auditoriossa ja se taltioitui kännykkäkameralla, joten pidemmittä puheitta, puhe jatkuu tästä!
Sini Merikallio
Heurekan juuri auennessa "Määränpäänä Mars" -näyttelyssä yleisö pääsee kokemaan, miten paljon pölymyrsky voi heikentää näkyvyyttä. |
perjantai 20. syyskuuta 2013
Uranus-kokous Pariisin liepeillä 16.-18.9.2013
Eiffel -tornikin nähtiin siintämässä Meudonin puistoalueen taustalla. |
Kokoushuone täynnä Uranus-tutkijoita. |
Pekka Janhunen vastailee visaisiin kysymyksiin kahvitauolla, J. Wicht kuuntelee mietteliäänä. |
Uranuksen renkaissa riittää vielä paljon pohdittavaa. |
Sähköpurjeen ominaisuuksista kuulemassa Nadine Nettelman, J. Wicht ja Lumian tarkennettavaksi turhan vauhdikas Mandy Bethkenhagen. |
Ennätimme ennen kokousta käväisemään Pariisin paleontologian museossa. Oli mahtavaa katsella upeita jykeviä dinosaurusten luurankoja ja ajatella, että 65 miljoonaa vuotta sitten ne hallitsivat maata ennen avaruudesta asteroidin muodossa tullutta tuhoa. Nyt sitten suunnittelemme teknologioita, joilla voisimme itse välttää saman kohtalon - sähköpurje sopii tähänkin käyttötarkoitukseen! Kuva: Pekka Janhunen |
Kokouspaikka oli varsin komea Meudonin historiallinen observatorio. Säät olivat aurinkoiset, mutta tuulisen kylmät - Suomessa oli lähtiessä selvästi lämpimämpää! |
Uranuksella ei ole kuista pulaa! Niistä tiedetään kuitenkin yllättävän vähän ja tiedeyhteisö janoaakin niistä lähempää otettuja kuvia. |
PS. Työmatkoilta on ollut tapana tuoda työpaikan kahvipöytään aina jotain paikallisia herkkuja maisteltaviksi. Tällä kertaa unohdin ottaa tuliaiset heti mukaani ja ne olivatkin löytäneet tiensä vikkelästi parempiin suihin! Pahoittelut työkavereille, yritetään pitää seuraavan reissun (projektikokous Pisassa, Italiassa, lokakuussa) tuliaiset paremmassa tallessa!
lauantai 31. elokuuta 2013
FinCospar 2013, Tikkurila 29. - 30.8.2013
Sähköpurjeposteri näkyy salin takaosassa vasemmalla. Kuva: Erkki Oksanen/METLA. |
FinCospar kokoaa suomalaiset avaruustutkijat joka toinen vuosi samaan saliin (COSPAR = Committee on Space Research). Paikaksi valikoitui tällä kertaa Metsästutkimuslaitos Tikkurilassa. Kutsupuhujia lennätettiin jenkeistä asti ja osallistujamäärä oli muutenkin ennätyksellisen suuri. Sääkin suosi järjestelyjä ja elokuun viimeiset arkipäivät olivat kauniin kuulaita.
Sähköpurjekin oli luonnollisesti mukana menossa, tällä kertaa posterin muodossa - esitettäväksi oli valittu jättiläisplaneetoille matkustaminen, jossa sähköpurje tuo huomattavaa etua perinteisiin tekniikoiden verrattaessa niin matka-ajassa kuin laukaisumahdollisuuksissakin. Keskustelu oli vilkasta ja kokousohjelma oli runsas. Kokousillallinen järjestettiin tiedekeskus Heurekassa ja sitä ennen oli mahdollisuus tutustua ihmisen anatomiaa esittelevään Bodyworlds näyttelyyn. Kokonaisuudessaan varsin monipuolisia ja onnistuneita tiedepäiviä aamusta iltaan!
Sini Merikallio
Keskustelu käy vilkkaana kahvitauoilla. Etualalla Walter Schmidt keskustelemassa Riku Järvisen kanssa. Kuva: David Crisp, JPL/NASA |
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
ESTCube/SWESTCube workshop, Nelijärve Puhkekeskus 1.-3.7.2013
(Tämä teksti on vain blogissa, ei julkaistu Avaruusluotaimessa)
Virolaiset pitävät nanosatelliitteihinsa liittyvää workshop-sarjaa kahdesti vuodessa Eksaktien tieteiden kesäkoulun ja syyskoulun yhteydessä (Täppisteaduste Suvekool/Sügiskool). Nanosatelliittiporukka on noin 20 henkeä ja koko kesäkoulu noin sata. Mukana on tällä kertaa myös paljon latvialaisia, kolme sähköpurjekaveria Suomesta ja Aalto-satelliitin iskuryhmä. Koulut pidetään yleensä jossain Viron maaseudulla, tällä kertaa Nelijärven lomakeskuksessa joka on noin 50 km Tallinnasta kaakkoon. Paikalla on kaunis luonto, rehevää metsää ja neljä pientä järveä.
ESTCube:n liekakoetta suunnitellaan elokuuksi ja SWESTCube-satelliitin optiota kartoitetaan (SWESTCube = Solar Wind Electric Sail Test Cubesat on satelliitin työnimi). Tavoitteena on siis mitata sähköpurje-efekti aurinkotuulessa. Päävaihtoehdot tällä hetkellä ovat kiipeäminen GTO-radalta korkeammalle ellipsiradalle joka ylettyy aurinkotuuleen (siihen tarvitaan omaa propulsiota cubesattiin, esimerkiksi Nanospacen kylmäkaasumoottori ja butaanitankki) tai laukaiseminen jonkin kuumission mukana Kuuta kiertävälle radalle.
Kirjoitan tätä rantasaunan edessä olevalla laiturilla keskiviikkoaamuna. Puolen tunnin päästä alkaa sähköpurjetiimin esitys kesäkoulun porukalle johon sisältyy myös reaaliaikainen kommunikaatiodemonstraatio satelliitin kanssa.
Virolaiset pitävät nanosatelliitteihinsa liittyvää workshop-sarjaa kahdesti vuodessa Eksaktien tieteiden kesäkoulun ja syyskoulun yhteydessä (Täppisteaduste Suvekool/Sügiskool). Nanosatelliittiporukka on noin 20 henkeä ja koko kesäkoulu noin sata. Mukana on tällä kertaa myös paljon latvialaisia, kolme sähköpurjekaveria Suomesta ja Aalto-satelliitin iskuryhmä. Koulut pidetään yleensä jossain Viron maaseudulla, tällä kertaa Nelijärven lomakeskuksessa joka on noin 50 km Tallinnasta kaakkoon. Paikalla on kaunis luonto, rehevää metsää ja neljä pientä järveä.
Puhkekeskus, Nelijärve. |
ESTCube:n liekakoetta suunnitellaan elokuuksi ja SWESTCube-satelliitin optiota kartoitetaan (SWESTCube = Solar Wind Electric Sail Test Cubesat on satelliitin työnimi). Tavoitteena on siis mitata sähköpurje-efekti aurinkotuulessa. Päävaihtoehdot tällä hetkellä ovat kiipeäminen GTO-radalta korkeammalle ellipsiradalle joka ylettyy aurinkotuuleen (siihen tarvitaan omaa propulsiota cubesattiin, esimerkiksi Nanospacen kylmäkaasumoottori ja butaanitankki) tai laukaiseminen jonkin kuumission mukana Kuuta kiertävälle radalle.
Kirjoitan tätä rantasaunan edessä olevalla laiturilla keskiviikkoaamuna. Puolen tunnin päästä alkaa sähköpurjetiimin esitys kesäkoulun porukalle johon sisältyy myös reaaliaikainen kommunikaatiodemonstraatio satelliitin kanssa.
Pekka Janhunen
torstai 30. toukokuuta 2013
"Telkkä on lentänyt pöntöstä" - ESTCube-1:n matka avaruuteen
Auringon nousu Atlantilla 1.5.
hotellihuoneeni parvekkeelta nähtynä.
|
Elettiin vuoden 2008 kevättä. Olin
hieman aiemmin palannut Yhdysvalloista jossa olin viettänyt vuoden
vierailevana tutkijana heti väitökseni jälkeen. Tulevaisuuden
suunnitelmani olivat apposen avoimet enkä oikein tiennyt mihin
suuntaan lähtisin seuraavaksi. Olin kuullut yhteisten tuttavien
kautta, että ystäväni ja kollegani Mart Noorma TKK:n
Mittaustekniikan laboratoriosta oli palannut kotikonnuilleen Tarttoon
ja oli kuulemma alkanut puuhastella avaruusprojektien parissa. Martin
tavoite oli, ei enempää eikä vähempää, kuin kuroa umpeen 20
vuoden takamatka jonka itsenäinen Viro oli päästänyt syntymään
avaruusinsinöörien tuotannossa. Martin sanoin Viron saatua
uudelleen itsenäisyytensä kukaan ei halunnut opiskella
luonnontieteitä tai tekniikkaa, kaikki halusivat olla bisnesmiehiä.
Mart oli ottanut tehtäväkseen muuttaa tilanteen ja muutoksen
lippulaivaksi oli valittu projekti jonka lopputuotteena olisi Viron
valtion ensimmäinen satelliitti. Ja sivumennen sanoen Itämeren
rannan suomalaisugrilaisten valtioiden ensimmäinen.
Palmuranta Cayennessa. |
Viisi vuotta myöhemmin istun
Helsinki-Vantaan lentoaseman lähtöaulan Boston-henkisessä
urheilubaarissa ja katselen nyrpeänä baarin seinille ripustettua,
arkkivihollistani New England Patriotsia ylistävää tarpeistoa.
Olen henkeen ja vereen Buffalo Billsin mies. Matkalipussani
määränpääksi on merkitty Pariisi mutta siellä on tarkoitus
viettää vain yksi yö. Seuraavana päivänä Air France lennättäisi
minut Pariisin Orlyn kentältä Ranskan Guayanan pääkaupunkiin
Cayenneen. Noin 65 kilometrin päässä Cayennesta, Kouroun
kaupungissa, sijaitsee Euroopan avaruussatama. Siellä omalla
lähtöalustallaan seisoo likimain lähtövalmiina Euroopan
avaruusjärjestö ESA:n tuorein ja kompaktein kantoraketti Vega
odottamassa laukaisuhistoriansa toista laukaisua. Raketin
kärkikartion sisällä, kahden muun hyötykuorman seurassa, odottaa
omaa tähtihetkeään Viron ensimmäinen satelliitti ESTCube-1.
Vega odottamassa VV02-laukaisua. Kuva otettu laukaisupäivänä, tai siis aiottuna laukaisupäivänä 3.5. Myös ESTCube-logo kärkikartiossa. Kuva: ESA-S. Corvaja, 2013 |
Omalta osaltani viisivuotinen ympyrä
oli sulkeutunut siten, että kolmen Tartossa vietetyn vuoden jälkeen
olin päätynyt takaisin koti-Suomeen ja Ilmatieteen laitokselle.
Viron ensimmäisen satelliitin hyötykuormaksi kun oli valikoitunut
Pekka Janhusen vuonna 2006 keksimän sähköpurjekonseptin
ensimmäinen kiertoratatestilaitteisto. Viisi vuotta tuntui tässä
vaiheessa sekä pitkältä että lyhyeltä ajalta. Projekti oli ollut
alun alkaenkin kunnianhimoinen ja sen toteuttivat alusta loppuun
opiskelijat. Projektiorganisaation kokemattomuus, meidät johtoryhmän
jäsenet mukaan lukien, oli luonnollisesti aiheuttanut omat
ongelmansa jotka kuitenkin oli lopulta ratkottu kärsivällisyydellä
ja peräänantamattomuudella. Oli ajanjaksoja jolloin oikein mikään
ei tuntunut edistyvän, kun taas seuraavassa tuokiossa saatettiin
edetä jättiharppauksin. Opiskelijatyövoima aiheutti myös sen
haasteen, että satelliitin rakentaminen ei luonnollisesti ollut
heidän päätoimensa, vaan enemmänkin harrastus jota hoidettiin
opintojen ja muun elämän ohessa ja niiden ehdoilla. Vielä on syytä
mainita, että ESTCube-1 lienee yksi erittäin harvoista
poikkeuksista avaruustoiminnan historiassa sikäli, että se
laukaistiin aikataulusta edellä. Tämä johtui siitä, että kesällä
2012 ESA täysin yllättäen ilmoitti mahdollisuudesta sponsoroituun
laukaisuun Vegan kyydissä. Ilmoitus tuli erittäin lyhyellä
varoitusajalla eivätkä muut nanosatelliittityöryhmät olleet
halukkaita tarttumaan tarjoukseen. Vain virolaiset olivat riittävän
hullunrohkeita. Tämä aikaisti laukaisua viidellä kuukaudella
suunnitellusta. Kukin voi kuvitella kuinka hektisiä aikoja projektin
loppuvaiheessa elettiin.
Ryhmämme VIP-vierailla
vahvistettuna Vegan laukaisupaikan luona perjantaina 3.5. Kuvassa
vasemmalta Madis Võõras, Silver Lätt, Paul Liias, Ene Ergma,
Jouni Envall, Viljo Allik ja Erik Kulu. |
Delegaatiomme saapui Kourouhun
tiistaina 30.4. Raketin laukaisu oli määrätty perjantaille 3.5.
Meitä oli kaiken kaikkiaan kuusi henkeä, minun lisäkseni siis
viisi virolaista. Virolaisista neljä, Silver Lätt, Viljo Allik,
Paul Liias ja Erik Kulu, olivat ESTCube-ryhmäläisiä. Viides
matkaaja Madis Ligema oli Viron valtakunnallisen TV:n dokumentaristi.
Minutkin on siis ikuistettu osaksi Viron kansan kollektiivista
muistia. Mitä lienevät tehneet ansaitakseen sen.
Keskiviikko 1.5. oli osaltamme pelkkää
turismia. Tutustuimme paikalliseen luontoon niin viidakossa kuin
hiekkarannallakin. Ilmasto Ranskan Guayanassa ei välttämättä ole
jokaisen pohjoismaalaisen mieleen, päivälämpötila on
poikkeuksetta yli 30 astetta ja ilmankosteus monesti yli 90%.
Seuraavana päivänä päästiin sitten asiaan, tuolloin menimme
ensimmäistä kertaa vierailulle itse avaruuskeskukseen. Kontaktimme
paikan päällä oli Michel Debraine, Vega IPT:n (Integrated Project
Team) edustaja Kouroussa. Michel oli tehnyt ihailtavaa työtä
varmistaakseen että meistä huolehdittaisiin hyvin. Jo heti tuona
torstaina pääsimme kokemaan jotain mitä ei suotu edes seuraavan
päivän VIP-kiertueen osallistujille. Pääsimme sisään
rakennukseen jossa raketti odotti laukaisua. Olimme siis
kirjaimellisesti kosketusetäisyydellä raketista ja pääsinkin
koputtamaan raketin kylkeen pienet viime hetken onnentoivotukset.
Raketin kärkikartioon kiinnitettynä ESTCube-logo näytti
tavallistakin kauniimmalta. Tuo vierailu oli ikimuistoinen
lukemattomin eri tavoin. Michel käytti koko arvovaltansa sen
toteuttamiseksi eikä keskuksen turvahenkilöstö vaikuttanut
lainkaan tyytyväiseltä siihen että epämääräistä porukkaa
vietiin rakettia lääppimään laukaisua edeltävänä päivänä.
Keskuksen alue on iso, sen sisällä liikutaan autolla. Lujaa. Michel
ajoi kärjessä, Silver hänen perässään ja minä ohjastin
ryhmämme toista autoa yrittäen parhaani mukaan pysyä perässä
huippunopeuden lähennellessä 110 km/h. Itse rakennuksessa meillä
kaikilla oli mukanamme kaasunaamarit. Emme saaneet opastusta niiden
käyttöön tai edes selitystä sille mitä skenaariota varten ne oli
meille annettu, mutta jokaisella tuli olla sellainen kannossa.
Raketin ympärillä oltiin vielä täydessä työn touhussa,
ilmeisesti viimeisiä tarkistuksia suoritettiin. Jossain vaiheessa
Michel mainitsi jotain salaisesta palvelusta. Me naurahdimme
kohteliaasti vitsille joka ei ollut vitsi ensinkään. Eräs raketin
ympärillä hyörivistä oli todella Ranskan salaisesta palvelusta
varmistamassa että raketille ei tehty sabotaasia. Hän muun muassa
kiinnitti pieniä näkymättömiä merkkejä raketin saumoihin
voidakseen todeta että niitä ei oltu sabotoitu. Myös autoiluun
keskuksen alueella liittyy erityisiä sääntöjä. Ihmettelin pariin
otteeseen kun pysäköimistäni kritisoitiin. Luulin ensin että olin
pysäköinyt varattuun ruutuun, mutta sittemmin kävi ilmi että vika
ei ollut pysäköinnin paikassa vaan tavassa. Avaruuskeskuksen
alueella auto tulee pysäköidä ruutuun perä edellä, näin
mahdollistetaan nopea poistuminen vaaratilanteessa.
Viidakkoretkellä 1.5. Kuvassa köysisillalla Viljo Allik. |
Laukaisupäivä 3.5. oli osaltamme
täynnä ohjelmaa. Edellisenä iltana kaupunkiin oli saapunut ESA:n
paikalle lennättämä VIP-delegaatio, jonka mukana olivat myös
Viron parlamentin puhemies Ene Ergma sekä Madis Võõras Enterprice
Estonian avaruustoimistosta. Ene Ergma on ollut ESTCube-projektin
tukija alusta alkaen, koulutukseltaan hän on astrofyysikko. Michel
oli järjestänyt myös meidän ryhmämme mukaan perjantain
VIP-kiertueelle avaruuskeskukseen. Pääsimme siis näkemään matkan
päästä sen saman Vega-rakennuksen johon edellisenä päivänä
olimme päässeet sisään. Näimme toki paljon muutakin, muun muassa
Soyuz-raketin laukaisualustan. Pääsimme myös tutustumaan Vega- ja
Ariane-rakettien laukaisuvalvomoon sekä Jupiter-huoneeseen.
Jupiter-huone tai -sali on keskuksen kaikkein pyhin. Siellä
kokoontuvat lähtölaskennan loppuvaiheissa laukaisun avainhenkilöt
ja siellä tehdään laukaisuun liittyvät lopulliset päätökset.
Lounaan jälkeen oli aika palata hotellille ja alkaa valmistautua
iltaa varten.
Jutun kirjoittaja poseeraamassa avaruuskeskuksen
parkkipaikalla. Taustalla Ariane-raketin mock-up
|
Laukaisun ajankohdaksi oli määrätty
23:06:31 paikallista aikaa. Tarve ajoittaa laukaisu tarkasti ei
johtunut kantoraketista vaan sen kahdesta päähyötykuormasta.
Proba-V ja VNREDSat-1 ovat molemmat kaukokartoitussatelliitteja jotka
tuli saattaa kiertoradoilleen tarkasti määrättyinä hetkinä.
Illan lähestyessä tunnelma arvatenkin alkoi tiivistyä. Meillä
kaikilla oli henkilökohtainen kutsu jota näyttämällä saimme
kaulaamme kulkuluvat. Kokoontuminen oli Jupiter-huoneen ulkopuolella
iltakahdeksan aikoihin. Sieltä siirryimme busseihin jotka
kuljettivat meidät Agami-nimiselle näköalapaikalle keskelle
viidakkoa. Agami sijaitsee 7,5 kilometrin päässä laukaisupaikalta
ja sieltä on sinne esteetön näkyvyys. Paikalla oli ehkä noin
300-400 ihmistä edustaen eri hyötykuormaryhmiä sekä tietenkin
itse kantoraketin henkilöstöä. Vieraiden viihtyvyys oli taattu
runsaalla tarjoilulla. Tunnelma jatkoi sähköistymistään laukaisun
hetken lähetessä. Vaan sitten seurasikin antikliimaksi. Kun
laukaisuun oli oman kelloni mukaan enää noin kymmenen minuuttia,
saimme tiedon että lähtölaskenta oli pysäytetty. Syynä
keskeytykseen olivat yläilmakehän voimakkaat tuulet. Jouduimme siis
palaamaan hotellille syvästi pettyneinä.
Paul, Viljo ja Erik, kaikilla
yllään eri versio VV02-laukaisun virallisesta paidasta. Taustalla
Soyuzin laukaisualusta. |
Laukaisua oli lykätty määräämättömäksi
ajaksi. Jokaisen päivän aamuna tehtiin erikseen päätös siitä,
käynnistetäänkö laukaisukronologia tuona päivänä. Lauantaina
ja sunnuntaina ei edes yritetty. Minun paluulentoni oli alunperin
tarkoitus lähteä jo lauantaina 4.5. Siirsin paluutani kolmella
päivällä toivoen että laukaisu tapahtuisi tuona aikana.
Viikonlopun vietimme miten parhaiten taisimme. Erikseen voi mainita
eräät ikimuistoiset juhlat joihin minä, Paul ja Madis
osallistuimme lauantai-iltana. Juhlat pidettiin muukalaislegioonan
tukikohdassa ja ne äityivät varsin väkivaltaisiksi.
Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että legioonalaiset
olivat niitä jotka pitivät parhaansa mukaan yllä järjestystä.
Tappeluista, joissa välillä käytettiin myös hengenvaarallista
kättä pidempää, vastasivat paikalliset huligaanit.
Pieni osa Ariane- ja
Vega-rakettien laukaisuvalvomoa. Peräseinällä nähdään
lähtölaskennan kello. Kymmenisen tuntia laukaisuun. |
Valitettavasti ryhmämme hupeni
kooltaan kun itse kunkin oli aika lentää takaisin kotiin. Kun Paul
ja Erik oli viety lentokentälle maanantaina, jäljellä olimme enää
minä ja Silver. Silverillä oli työvelvoitteita ESA:n suuntaan,
joten hänen tuli pysyä Kouroussa laukaisuun asti, kesti se sitten
kuinka kauan tahansa. Minun paluulentoni oli seuraavana päivänä
7.5. Olimme verrattain hyvällä tuulella, sillä maanantaiaamuna
Michel oli soittanut ja kertonut että laukaisukronologia oli
aloitettu, ensimmäistä kertaa sitten perjantain. Emme kuitenkaan
tohtineet tässä vaiheessa toivoa liikoja. Saamiemme tietojen mukaan
yläilmakehän säätilanne ei ollut viikonlopun aikana parantunut,
jotkut väittivät sen muuttuneen jopa huonompaan suuntaan. Siitäkin
huolimatta olin tyytyväinen siitä, että viimeiselle illalleni
Kouroussa oli jotain järjestettyä ohjelmaa. Illalla toistui sama
ruljanssi kuin perjantaina. Kokoonnuttiin Jupiterilla, esitettiin
kutsut ja henkilöllisyystodistukset, siirryttiin bussiin ja ajettiin
Agamille. Väki oli vähentynyt huomattavasti perjantaista, nyt meitä
ei ollut paikalla sataakaan. Silver oli työtehtävissä
Jupiter-huoneessa, minä olin siis ainoana ryhmästämme viidakossa.
Edellisestä kerrasta viisastuneena yritin ottaa tällä kerralla
lunkisti, valmistellen itseäni siihen että töpseli vedettäisiin
taas seinästä. Se onnistui alkuvaiheessa, mutta mitä pienemmiksi
luvut muuttuivat lähtölaskennan kellossa, sitä toivottomammaksi
muuttui zeniläisyyden teeskentely. Kun kello näytti noin puolta
tuntia, olo oli taas kuin viisivuotiaana jouluaattona.
Avaimia ja punaisia nappeja. Juuri
kuten kuuluukin... |
Noin 25 minuutin kohdalla isolle
näyttöruudulle ilmestyy kasvot. Joku vieressäni parahtaa että
viimeksi kun tämä kaveri tuli ruutuun, se merkitsi laukaisun
keskeytystä. Jään odottamaan sydän pamppaillen mitä miehellä on
sanottavanaan. Hän alkaa puhua, ranskaksi. Yritän parhaani mukaan
pysyä kärryillä, mutta kauan sitten unohtunut kouluranskani pettää
pahemman kerran. Odotan että hän toistaisi edes pääkohdat
englanniksi, ei toista. Yritän lukea ihmisiä ympärilläni, yritän
aistia riemua tai pettymystä. Vilkuilen ESA:n edustajia, alkavatko
he paimentaa meitä takaisin busseihin. En saa mitään indikaatiota
tilanteesta. Tässä vaiheessa käännyn vieressä olevan miehen
puoleen ja tiedustelen mitä ruudulla oli juuri sanottu. Hän
osoittaa kuvaruudulle johon on juuri ilmestynyt uusi grafiikka. Hän
kertoo että mies ruudulla oli sanonut saman minkä nyt voi todeta
grafiikasta. Grafiikka näyttää kaikkien laukaisuun vaikuttavien
tekijöiden (säätila, kantoraketti, hyötykuormat jne) tilan.
Kutakin vastaa grafiikassa segmentti, joka on joko vihreä tai
punainen. Jos yksikin on punainen, rakettia ei laukaista. Ne ovat
kaikki vihreitä, raketti laukaistaan noin 18 minuutin kuluttua.
Samalla hetkellä laukaisualustan suunnalta lentää meitä kohti
helikopteri. Se lentää ylitsemme sysimustalla taivaalla ja
vilkuttaa vihreätä valoa. Jalkani ovat tässä vaiheessa jo
hyytelöä. Käyn hermostuksissani roplaamassa jalustalla seisovaa
videokameraani jotta minuutit kuluisivat nopeammin. Kun laukaisuun on
aikaa noin kaksi minuuttia, käyn käynnistämässä kameran. Seuraan
silmä kovana laukaisukelloa ruudulta kunnes se pääsee kymmeneen
sekuntiin. Tästä eteenpäin tuijotan herkeämättä 7,5 kilometrin
päässä siintävää voimakkaasti valaistua laukaisualustaa.
Viimeiset kymmenen sekuntia naisääni luettelee numeroita. Dix,
neuf, huit... Kun päästään nollaan, taivaanranta välähtää ja
viidakon ääriviivat näkyvät vaikka on trooppinen yö. Kaikki on
ohi ennen kuin edes ymmärtää. Vega on pieni ja ketterä raketti,
se ei nouse hitaasti jyristen kuten isoveljensä. Lisäksi pilvet
ovat erittäin matalalla, raketti näkyy vain lyhyen hetken ennen
kuin se katoaa pilviin. Ääni tulee jonkin verran perässä.
Laukaisukronologian mukaisesti
ensimmäinen hyötykuormista, Proba-V, irrotetaan noin tunti
laukaisun jälkeen. Siitä tunti eteenpäin on VNREDSatin ja ESTCuben
vuoro muutaman minuutin välein. Kun ESTCube-1 on irrotettu
onnistuneesti, on aika tiedottaa asiasta sähköpurjetiimille
Suomessa. Lähetän Petri Toivasen kännykkään tekstiviestin
”Telkkä on lentänyt pöntöstä”. Viestin merkitys ymmärretään
ongelmitta.
Ensimmäinen ESTCuben lähettämä
on-board -kameran kuva. Etualalla näkyvä vesialue on Välimeri ja
sen takana näkyy Afrikan pohjoisrannikko. Kuvassa näkyvän
mystisen punaisen täplän alkuperästä ei ole varmuutta. Omaan
teoriaani löytyy youtube-linkki ESTCuben Facebook-sivulta.
|
ESTCube-1:n mission alkuvaiheet ovat
olleet menestyksekkäitä. Sen majakkasignaali kuultiin heti sen
ensimmäisellä Tarton ylityksellä, sitä ennen sen oli jo ehtinyt
kuulla ainakin yksi radioamatööri Venäjällä. Torstaina 9.5.
satelliittiin saatiin luotua kaksisuuntainen datalinkki. Samana
päivänä satelliitin tehojärjestelmän ohjelmisto päivitettiin ja
järjestelmä boottasi itsensä onnistuneesti. Varsinaiseen
sähköpurjetestiin ei olla vielä päästy, eikä päästä vielä
vähään aikaan. Tämänhetkisten arvioiden mukaan tämä voi viedä
aina elokuulle asti. Tarttolaisilla on tällä hetkellä kädet
täynnä työtä satelliitin järjestelmien validoimiseksi
kiertoradan olosuhteissa. Lisäksi monien järjestelmien lopullista
ohjelmakoodia kirjoitetaan vielä. Tämä on seurausta Vega-laukaisun
aiheuttamasta kiristyneestä aikataulusta.
Jouni Envall
P.S. Kun varasin itselleni uutta
paluulentoa, pyysin sitä maanantaille 6.5. En saanut sitä koska
kone oli täynnä. Onneksi oli.
P.P.S. Tässä vielä ensimmäinen analyysi ESTCuben ensimmäisessä kuvassa näkyvästä oudosta, pienestä punaisesta pisteestä:
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Sähköpurjekolumni 26
Sähköpurjekolumni 15.5.2013
ESTCube-1 laukaistiin onnistuneesti 7.5.2013 ja satelliitti näyttää toimivan. Satelliittiin on myös jo onnistuneesti tehty yksi tehojärjestelmän ohjelmistopäivitys. Kamera, asennonsäätöjärjestelmä ja keskustietokone ovat ohjelmistoiltaan vielä puutteellisia ja lopullisten versioiden kirjoittaminen on käynnissä. Ohjelmistoja päivitetään satelliittiin sitä mukaa kun niitä valmistuu ja saadaan testatuksi. Näyttää siltä että liekaa päästäisiin avaamaan ja sähköpurjevoimaa mittaamaan elokuussa.
Kolmivuotinen sähköpurjeen kehittämiselle omistettu EU-hankkeemme ESAIL loppuu tämän vuoden marraskuussa. Kilometrin pituinen lieka saatiin valmistettua viime syksynä ja etäyksikön prototyyppi läpäisi testit helmikuussa, joten loppuraporttiin voidaan kirjata että hankkeen kunnianhimoiset tavoitteet saavutettiin. Apulieoilla stabiloitu sähköpurjekonstruktio joka skaalautuu 1 N työntövoimaan asti on nyt TRL-tasolla 4. Arvioiden mukaan yhden newtonin purje apulaitteineen painaa 100-200 kg. Verrattuna kemiallisiin raketteihin ja ionimoottoreihin tuollaisen laitteen suorituskyky (työntövoima kertaa toiminta-aika jaettuna massalla) on päätä huimaava.
Toisaalla tässä lehdessä on Jouni Envallin artikkeli ESTCube-1:n laukaisusta. Aikaisemmissa numeroissa on käsitelty sähköpurje-efektin sovelluksia yhdeksän kertaa: avaruusromun torjunta, asteroidien torjunta, lento ulos aurinkokunnasta, jättiläisplaneettojen ilmakehäluotaimet, kiertoajelu asteroidivyöhykkeellä, jatkuvaa voimaa vaativat radat, Merkurius, Kuiperin vyöhyke ja Mars-logistiikka.
Sähköpurjetta ja sen sovelluksia kohtaan tunnetaan nousevaa
kiinnostusta ESA:ssa ja muissa avaruusjärjestöissä. Julkisuuteen
näkyivät ainakin sähköpurjeaiheinen artikkeli maaliskuun ESA Bulletin
-lehdessä ja sähköpurjeliekakuvan esiintyminen 27.3. ESA:n pääsivulla
"Technology Image of the Week" -kohdassa. Pidin pari viikkoa sitten
esitelmän Glasgowssa avaruusteknologia-aiheisessa
kokouksessa, jossa oli vain kutsuttuja esityksiä. Kokoukseen osallistui myös NASA:n teknologiajohtaja Mason
Peck, joka tuli onnittelemaan esityksen jälkeen. Ennen
teknologiajohtajan virkaan valintaansa Peckillä oli
hanke, jossa tutkittiin jälkikäteen arvioiden hieman sähköpurjeen
tapaista konseptia. Siinä maksimoitiin aluksen kapasitanssi suhteessa
ympäröivään plasmaan varustamalla se pitkillä lieoilla. Sitten alus
olisi varattu elektronitykillä tai muulla keinolla jolloin siihen
syntyy suurehko sähkövaraus. Sen jälkeen alus olisi saanut
työntövoimaa luonnon sähkö- ja magneettikenttien siihen kohdistamasta
Lorentzin voimasta. Kyseinen Lorentzin voima on kuitenkin
heikko, minkä myös Peck oli huomannut. Vasta kun otetaan huomioon että
alus ei liiku tyhjiössä vaan virtaavassa aurinkotuuliplasmassa ja että
liekojen sähkökentät häiritsevät virtausta, huomataan
Lorentzin voimaa paljon suuremman sähköpurjevoiman olemassaolo. Peckin
julkaisu on vuodelta 2010 ja sähköpurje oli keksitty 2006, mutta hän ei ilmeisesti ollut tietoinen sähköpurjeesta työtä tehdessään.
Kerroin Avaruusluotaimessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2011 italialaisesta Andrea Rossin reaktorista eli väitetystä uudesta tavasta vapauttaa ytimien sidosenergiaa vedyn ja nikkelin välisellä reaktiolla, joka ei tuota radioaktiivista säteilyä. Laitteen uudemman ja kuumemman version huolellinen testaus on ollut käynnissä syksystä 2012 lähtien neljän yliopiston voimin ja testien tuloksia odotellaan julkaistaviksi lähiaikoina vertaisarvioidussa lehdessä. Jos laite toimii väitetyllä tavalla, se käytännössä mahdollistaa ikuisen, rajattoman, saasteettoman, yksinkertaisen, halvan ja hajautetun energian tuotannon, joka on riippumaton ympäristön olosuhteista ja raaka-aineista.
ESTCube-1 laukaistiin onnistuneesti 7.5.2013 ja satelliitti näyttää toimivan. Satelliittiin on myös jo onnistuneesti tehty yksi tehojärjestelmän ohjelmistopäivitys. Kamera, asennonsäätöjärjestelmä ja keskustietokone ovat ohjelmistoiltaan vielä puutteellisia ja lopullisten versioiden kirjoittaminen on käynnissä. Ohjelmistoja päivitetään satelliittiin sitä mukaa kun niitä valmistuu ja saadaan testatuksi. Näyttää siltä että liekaa päästäisiin avaamaan ja sähköpurjevoimaa mittaamaan elokuussa.
Kolmivuotinen sähköpurjeen kehittämiselle omistettu EU-hankkeemme ESAIL loppuu tämän vuoden marraskuussa. Kilometrin pituinen lieka saatiin valmistettua viime syksynä ja etäyksikön prototyyppi läpäisi testit helmikuussa, joten loppuraporttiin voidaan kirjata että hankkeen kunnianhimoiset tavoitteet saavutettiin. Apulieoilla stabiloitu sähköpurjekonstruktio joka skaalautuu 1 N työntövoimaan asti on nyt TRL-tasolla 4. Arvioiden mukaan yhden newtonin purje apulaitteineen painaa 100-200 kg. Verrattuna kemiallisiin raketteihin ja ionimoottoreihin tuollaisen laitteen suorituskyky (työntövoima kertaa toiminta-aika jaettuna massalla) on päätä huimaava.
Toisaalla tässä lehdessä on Jouni Envallin artikkeli ESTCube-1:n laukaisusta. Aikaisemmissa numeroissa on käsitelty sähköpurje-efektin sovelluksia yhdeksän kertaa: avaruusromun torjunta, asteroidien torjunta, lento ulos aurinkokunnasta, jättiläisplaneettojen ilmakehäluotaimet, kiertoajelu asteroidivyöhykkeellä, jatkuvaa voimaa vaativat radat, Merkurius, Kuiperin vyöhyke ja Mars-logistiikka.
ESA Technology Image of the Week. |
Kerroin Avaruusluotaimessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2011 italialaisesta Andrea Rossin reaktorista eli väitetystä uudesta tavasta vapauttaa ytimien sidosenergiaa vedyn ja nikkelin välisellä reaktiolla, joka ei tuota radioaktiivista säteilyä. Laitteen uudemman ja kuumemman version huolellinen testaus on ollut käynnissä syksystä 2012 lähtien neljän yliopiston voimin ja testien tuloksia odotellaan julkaistaviksi lähiaikoina vertaisarvioidussa lehdessä. Jos laite toimii väitetyllä tavalla, se käytännössä mahdollistaa ikuisen, rajattoman, saasteettoman, yksinkertaisen, halvan ja hajautetun energian tuotannon, joka on riippumaton ympäristön olosuhteista ja raaka-aineista.
Pekka Janhunen
torstai 17. tammikuuta 2013
Esail Finland - FC Murphy 3-3
Sähköpurjekolumni 25, 17.1.2013
FC Murphy on hankalan joukkueen maineessa. Pelaajamateriaali on laajaa, henkilökohtainen taitotaso kova ja luovuutta löytyy. Kokeneemmat avaruuspalloilijat muistavat Murphyn legendaarisen 7-0 voiton Nasan A-joukkueesta 1986 Challenger-turnauksen loppuottelussa. Myös yksityisseura Moskova Jugend on kontannut Murphy-otteluissa, vaikka onkin viime aikoina hallinnut paikalliskamppailuita Leningrad Marxia vastaan. Murphy-luotsi Arponen tietää miten peluutetaan vastustajan puolustus pihalle loppuminuuteilla.
Lähtökohtaisesti illan ottelu oli siis epätasainen. Vieralija Murphyä vastassa oli melko tuntematon Esail Finland, jolla huhupuheiden mukaan oli palkanmaksu viime aikoina vähän tökkinyt. FC Murphy taisi luottaa kokemukseensa eikä laittanut parhaita pelaajiaan avaukseen.
Ensimmäinen puoliaika oli vähän pelailua puolin ja toisin, eikä maaleja syntynyt, vaikka Murphy selvästi painosti. Toisen puoliskon alussa ESF yllättäen avasi maalihanat, kun nätin Seppänen-Rauhala -kuvion päätteeksi Ukkonen vetäisi ylärimaan, josta pallo kimposi valkoviivan taakse maalivahti Keinosen selän kautta. Joku huuteli katsomosta että kumman puolella sä spelaat, mutta murphylaiset oli koulutettu sulkemaan korvansa. Kymmenen metrin nelilankalieka oli tuotettu ja asennettu satelliittiin. Murphy tästä sisuuntuneena pisti hillittömän prässin päälle, mutta tulosta ei meinannut tulla. Mutta ajassa 85 Rosta ja Zesta olivat sijoittuneet väärin keskikentällä, ja Murphyn espanjalaiskärki Sin-Resonancia pääsi läpi ja vetäisi huiman banaanin, jonka lähtöä maalivahti Allik ei kunnolla nähnyt. Tärinätestissä kela alkoi pyöriä, kun alunperin DLR:n suunnitelmissa ollut laukaisulukko oli jätetty "tarpeettomana" pois, koska moottorin sisäinen kitka tuntui riittävän suurelta. Taajuudella 250 Hz täristettäessä moottori alkoi kuitenkin pyöriä itsekseen, mikä tietenkin katkaisi liean. Kokeen jatkaminen hakkasi löystyneen liean linnunpesäksi jota siivottiin Estcuben sisältä pitkälle yöhön.
ESF lähti hakemaan vimmatusti tasoitusta. Virolaispelaajat improvisoivat laukaisulukkokuvion ja suomalaiset lähtivät punomaan uutta liekaa. Tulosta syntyikin. Taas kerran Seppänen oli pahanteossa antamalla Rauhalalle vapauttavan syötön ja Ukkosen tykki puhui kohti tyhjää maalia, mutta kuti meni tolppaan ja kieppui siitä puhdashuoneen lattialle. Liekatehtaan sivuttaissiirtomoottori oli sanonut työsopimuksensa irti, kun liekaa oli tehty 6 metriä. Mutta tutkapari Seppänen-Rauhala vyöryi toisena aaltona maalille, uunotti helpon näköisesti Keinosen ja väänsi 2-2 tasoituksen. Oli siirretty 10 metriä aiemmin tehtyä liekaa Estcuben lentomallikelalle.
Aikaa oli enää minuutti, aloitus vietiin keskialueelle ja Murphy aloitti hurjan rynnäkön. Tasapeli ei riittänyt, vaan Arponen himoitsi ESF:n päänahkaa. Rynnistys vähän lamaannutti poikia ja minuutin sisällä Murphy tekikin 3-2 johtomaalin suoraviivaisen satunnaiskuvion päätteeksi. Testissä huomattiin että jo kerran kelalta toiselle siirretty lieka ei tässä tapauksessa tullutkaan luotettavasti ulos vaan takkuili. Stadionin kello näytti yliaikaa ja hetki jännitettiin soiko Arianon päätöspilli, mutta tuomari vei pallon keskelle ja peli jatkui.
ESF voitti tärkeän aloituksen. Kello oli 7:20 tiistaiaamuna ja Rauhala ja Ukkonen lähtivät heti rakentamaan hyökkäystä. Kaksi maalia ottelussa syöttänyt libero Seppänen oli otettu pois kentältä ja tilalle oli vaihdettu "Juoni" Envall. Yllättävän helposti noustiin Murphyn maalille. Liimaa täytyi lämmittää puhaltimella koska se ei muuten tahtonut kuivua. Maalin edessä alkoi armoton bondaus. Rauhalan luja veto lähti kohti maalia, mutta kimposi puolustajasta takaisin keskialueelle. Murphyn miehet katsoivat tuomariin ja näyttivät kelloa, mutta Ariano antoi pelin jatkua. Kuumuus oli rikkonut liekatehtaasta toisen klämpin, minkä takia peruslanka katkesi ja homma jouduttiin aloittamaan alusta. Kuvio saatiin taas nopeasti pystyyn ja noustiin maalille. Valmentaja Janhunen huusi sivurajalta että laittakaa vielä 5 metriä suoraa lankaa ja sitten bondatkaa. Yllättävä kahden langan bondauskuvio taisi sekoittaa Murphyn tähtipelaajien pasmat hetkeksi, kun Rauhalan pystysyötöstä Juoni vetäisi pallon kylmästi maaliin. Keinonen syöksyi kuin parhaina päivinään, mutta nappulakenkä oli sekunnin kymmenyksen myöhässä, lieka oli jo lautalla matkalla kohti Harjumaata. Kisamaskotti "Toivanen" ryntäsi kentälle halailemaan pelaajasankareita. Ajassa 04:20 Tartto tiedotti: torjuntavoitto, tasapeli 3-3.
Avaruuteen lentää 16 metriä 50 mikronin tavallista lankaa ja sen päässä 3.5 metriä 2-lankaista liekaa. Eli ei ihan se kymmenmetrisen nelilankaliean voitto mitä tultiin hakemaan, mutta päätavoitteita puolustettiin onnistuneesti ja noustiin viime sekunneilla tasoihin ja mukaan jatkopeleihin Estcube-turnauksessa. Avaruusturnauksissahan on tapana pelata alkulohkot häviöstä poikki -menetelmällä. On mahdollista että sähköpurje-efekti mitataan Estcubella ja että ultraäänibondatun liean TRL-taso nousee seitsemään.
FC Murphy on hankalan joukkueen maineessa. Pelaajamateriaali on laajaa, henkilökohtainen taitotaso kova ja luovuutta löytyy. Kokeneemmat avaruuspalloilijat muistavat Murphyn legendaarisen 7-0 voiton Nasan A-joukkueesta 1986 Challenger-turnauksen loppuottelussa. Myös yksityisseura Moskova Jugend on kontannut Murphy-otteluissa, vaikka onkin viime aikoina hallinnut paikalliskamppailuita Leningrad Marxia vastaan. Murphy-luotsi Arponen tietää miten peluutetaan vastustajan puolustus pihalle loppuminuuteilla.
Lähtökohtaisesti illan ottelu oli siis epätasainen. Vieralija Murphyä vastassa oli melko tuntematon Esail Finland, jolla huhupuheiden mukaan oli palkanmaksu viime aikoina vähän tökkinyt. FC Murphy taisi luottaa kokemukseensa eikä laittanut parhaita pelaajiaan avaukseen.
Ensimmäinen puoliaika oli vähän pelailua puolin ja toisin, eikä maaleja syntynyt, vaikka Murphy selvästi painosti. Toisen puoliskon alussa ESF yllättäen avasi maalihanat, kun nätin Seppänen-Rauhala -kuvion päätteeksi Ukkonen vetäisi ylärimaan, josta pallo kimposi valkoviivan taakse maalivahti Keinosen selän kautta. Joku huuteli katsomosta että kumman puolella sä spelaat, mutta murphylaiset oli koulutettu sulkemaan korvansa. Kymmenen metrin nelilankalieka oli tuotettu ja asennettu satelliittiin. Murphy tästä sisuuntuneena pisti hillittömän prässin päälle, mutta tulosta ei meinannut tulla. Mutta ajassa 85 Rosta ja Zesta olivat sijoittuneet väärin keskikentällä, ja Murphyn espanjalaiskärki Sin-Resonancia pääsi läpi ja vetäisi huiman banaanin, jonka lähtöä maalivahti Allik ei kunnolla nähnyt. Tärinätestissä kela alkoi pyöriä, kun alunperin DLR:n suunnitelmissa ollut laukaisulukko oli jätetty "tarpeettomana" pois, koska moottorin sisäinen kitka tuntui riittävän suurelta. Taajuudella 250 Hz täristettäessä moottori alkoi kuitenkin pyöriä itsekseen, mikä tietenkin katkaisi liean. Kokeen jatkaminen hakkasi löystyneen liean linnunpesäksi jota siivottiin Estcuben sisältä pitkälle yöhön.
ESF lähti hakemaan vimmatusti tasoitusta. Virolaispelaajat improvisoivat laukaisulukkokuvion ja suomalaiset lähtivät punomaan uutta liekaa. Tulosta syntyikin. Taas kerran Seppänen oli pahanteossa antamalla Rauhalalle vapauttavan syötön ja Ukkosen tykki puhui kohti tyhjää maalia, mutta kuti meni tolppaan ja kieppui siitä puhdashuoneen lattialle. Liekatehtaan sivuttaissiirtomoottori oli sanonut työsopimuksensa irti, kun liekaa oli tehty 6 metriä. Mutta tutkapari Seppänen-Rauhala vyöryi toisena aaltona maalille, uunotti helpon näköisesti Keinosen ja väänsi 2-2 tasoituksen. Oli siirretty 10 metriä aiemmin tehtyä liekaa Estcuben lentomallikelalle.
Aikaa oli enää minuutti, aloitus vietiin keskialueelle ja Murphy aloitti hurjan rynnäkön. Tasapeli ei riittänyt, vaan Arponen himoitsi ESF:n päänahkaa. Rynnistys vähän lamaannutti poikia ja minuutin sisällä Murphy tekikin 3-2 johtomaalin suoraviivaisen satunnaiskuvion päätteeksi. Testissä huomattiin että jo kerran kelalta toiselle siirretty lieka ei tässä tapauksessa tullutkaan luotettavasti ulos vaan takkuili. Stadionin kello näytti yliaikaa ja hetki jännitettiin soiko Arianon päätöspilli, mutta tuomari vei pallon keskelle ja peli jatkui.
ESF voitti tärkeän aloituksen. Kello oli 7:20 tiistaiaamuna ja Rauhala ja Ukkonen lähtivät heti rakentamaan hyökkäystä. Kaksi maalia ottelussa syöttänyt libero Seppänen oli otettu pois kentältä ja tilalle oli vaihdettu "Juoni" Envall. Yllättävän helposti noustiin Murphyn maalille. Liimaa täytyi lämmittää puhaltimella koska se ei muuten tahtonut kuivua. Maalin edessä alkoi armoton bondaus. Rauhalan luja veto lähti kohti maalia, mutta kimposi puolustajasta takaisin keskialueelle. Murphyn miehet katsoivat tuomariin ja näyttivät kelloa, mutta Ariano antoi pelin jatkua. Kuumuus oli rikkonut liekatehtaasta toisen klämpin, minkä takia peruslanka katkesi ja homma jouduttiin aloittamaan alusta. Kuvio saatiin taas nopeasti pystyyn ja noustiin maalille. Valmentaja Janhunen huusi sivurajalta että laittakaa vielä 5 metriä suoraa lankaa ja sitten bondatkaa. Yllättävä kahden langan bondauskuvio taisi sekoittaa Murphyn tähtipelaajien pasmat hetkeksi, kun Rauhalan pystysyötöstä Juoni vetäisi pallon kylmästi maaliin. Keinonen syöksyi kuin parhaina päivinään, mutta nappulakenkä oli sekunnin kymmenyksen myöhässä, lieka oli jo lautalla matkalla kohti Harjumaata. Kisamaskotti "Toivanen" ryntäsi kentälle halailemaan pelaajasankareita. Ajassa 04:20 Tartto tiedotti: torjuntavoitto, tasapeli 3-3.
Avaruuteen lentää 16 metriä 50 mikronin tavallista lankaa ja sen päässä 3.5 metriä 2-lankaista liekaa. Eli ei ihan se kymmenmetrisen nelilankaliean voitto mitä tultiin hakemaan, mutta päätavoitteita puolustettiin onnistuneesti ja noustiin viime sekunneilla tasoihin ja mukaan jatkopeleihin Estcube-turnauksessa. Avaruusturnauksissahan on tapana pelata alkulohkot häviöstä poikki -menetelmällä. On mahdollista että sähköpurje-efekti mitataan Estcubella ja että ultraäänibondatun liean TRL-taso nousee seitsemään.
Pekka Janhunen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)