Lennokkikerholla aurinkokuntaan?
Sähköpurjekolumni 24.1.2017
Avaruustoiminta on kallista koska propulsio maksaa. Esimerkiksi hydratsiinin käsittelyn vaatiman infrastruktuurin ylläpito maksaa organisaatiolle noin 2 miljoonaa vuodessa. Kiinteä moottori on yksinkertainen, mutta ennen pääsyä kantoraketin kyytiin se on todistettava turvalliseksi monin kokein ja analyysein. Sähkörakettimoottorissa puolestaan hintaa nostavat kehitystyössä tarvitut pitkät kokeet isoissa tyhjiökammioissa sekä ajoaine ksenonin korkea hinta. Lisäksi jos sähköraketilla noustaan LEO:ta korkeammalle radalle, hyötykuorma joutuu viettämään pitkähkön ajan säteilyvyöhykkeissä, mikä lisää elektroniikan kustannuksia tai säteilysuojamassaa.
Sähköpurje voi ratkaista propulsiokysymykset aurinkokuntalennoissa, mutta ensin aluksen on päästävä magnetosfäärin ulkopuolelle aurinkotuuleen.
Tietenkin avaruustoiminta halpenee myös jos kantorakettipropulsio halpenee. Pienten alusten pulmana on kuitenkin myös pienten kantorakettien puuttuminen markkinoilta. Pieniä aluksia tarvitaan jotta uudet pienet toimijat pääsevät markkinoille uusilla teknologioillaan.
Hybridiraketti on yksi tapa ratkaista näitä ongelmia. Hybridimoottorin polttoaine on vaaratonta, esimerkiksi muovia tai parafiinivahaa. Hapettimena voi olla esimerkiksi nestehappi tai typpitetroksidi. Typpitetroksidi on myrkyllistä mutta ei kuitenkaan karsinogeenistä, ja typpitetroksiditankki ei voi räjähtää itsestään koska aine ei sisällä kemiallista energiaa. Puhdas typpitetroksidi voi säilyä tankissa huoneenlämpötilassa pitkän ajan ja sitä käytetään perinteisessä tekniikassa hydratsiinin hapettimena. Uudempi hybridirakettien ehdotettu polttoainesekoitus "Nytrox" on nestehapen ja nestemäisen ilokaasun seos. Sen suorituskyky on jonkin verran nestehappea huonompi, mutta säilytyslämpötila -40..-60 C on helpompi kuin nestehapella. Nytroxin pitäisi myös olla puhdasta ilokaasua turvallisempaa, koska tankkiin muodostuva höyry ei ole ilokaasua vaan happea.
Hyvin pientä hybridirakettia voisi käyttää ratamuutokseen esimerkiksi seuraavasti. GTO-radalle laukaistaan jonkin ison kantoraketin oheishyötykuormana cubesat. Alus tuottaa hybridimoottorillaan 500 m/s nopeusmuutoksen, mikä nostaa radan ylimmän pisteen aurinkotuuleen. Siellä alus avaa yksiliekaisen sähköpurjeen ja purjehtii ottamaan lähikuvia asteroideista esimerkiksi asteroidien kaivosfirman tarpeisiin. Data siirretään maahan suorittamalla lopuksi Maan ohilento. Alus olisi mahdollista rakentaa lähes harrastelijavoimin. Jos lisätään aurinkopaneelien pinta-alaa ja pidennetään mission kesto kahdeksaan vuoteen, alus voisi käydä jopa ottamassa kuvia jostain troijalaisasteroidista ja tehdä tiedehistoriaa. Troijalaisten koostumus kertoo nimittäin aurinkokunnan historiasta eli siitä miten planeetat päätyivät nykyisille radoilleen.
Toinen moderni vaihtoehto on monopropellanttimoottori, jossa perinteinen hydratsiini on korvattu jollain turvallisemmalla kemikaalilla. Kaikki monopropellantit ovat kuitenkin määritelmän mukaan energeettisiä yhdisteitä jotka voivat ainakin teoriassa räjähtää myös itsestään. DARPA lopettikin vuonna 2015 turvallisuussyistä ALASA-ohjelmansa, jonka tavoitteena oli käyttää erästä uutta monopropellanttia kantoraketissa. Ruotsalainen ECAPS-firma sen sijaan jatkaa oman monopropellanttinsa kaupallistamista ja on jo testannut sitä onnistuneesti kiertoradalla.
Olisiko tuon pienen sähköpurjeluotaimen laukaiseminen mahdollista pienellä hybridikantoraketilla, esimerkiksi sillä North Starilla jota norjalaiset kehittävät? Periaatteessa kyllä. Esimerkiksi kiinteää rakettia käyttävän lentokoneesta laukaistavan Pegasus-raketin hyötykuormasuhde LEO:lle on noin kaksi prosenttia (hyötykuorma on 443 kg ja lähtömassa 23 tonnia). Suunnilleen sama massasuhde pätee pienelle hybridiraketillekin: hybridin ominaisimpulssi on hieman kiinteää korkeampi, mutta toisaalta pieni koko alentaa ominaisimpulssia hieman. Esimerkiksi jos kantoraketin lähtöpaino olisi yksi tonni, LEO:lle päätyisi 20 kg kuorma ja pakoradalle noin 5 kg paketti, mikä riittäisi pienen aurinkokuntaluotaimen massaksi. Tonnin painoinen kantoraketti voitaisiin laukaista esimerkiksi Hornet-hävittäjän ripustimesta. Innostuisikohan Ilmavoimat piensatelliittien laukaisemisesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti