Kuten tunnettua, sähköpurjeen tärkeimmän osan muodostavat pitkät, johtavat liekat. Mikrometeoroidien takia lieaksi ei kelpaa yksittäinen metallilanka, vaan lieka pitää rakentaa liittämällä toisiinsa useita ohuita, noin 20 mikrometrin paksuisia lankoja siten että tuloksena on vähän voimalinjatolppaa muistuttava ristikkorakenne. Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitoksen Elektroniikan tutkimuslaboratio (ETLA) onnistui heinäkuunssa yrityksissä liittää ohuita lankoja yhteen ultraäänihitsaamalla. Ultraäänihitsaus eli ultraäänibondaus on laajasti käytetty tekniikka, mutta aiemmin sen avulla on liitetty lankoja metallialustaan, ei lankoja toisiinsa. Tässä mielessä kyse on pienoisesta läpimurrosta jolle saattaa olla monia muitakin sovelluksia. Toimenpiteen automatisoinnin kaavailu on jo hyvässä vauhdissa sekin. Vaikka vaihtoehtoisiakin liittämismenetelmiä (laserhitsaus, juottaminen ja liimaus) voidaan vielä selvittää, enää ei tarvitse epäillä etteikö liekojen rakentaminen onnistuisi, koska ainakin yksi menetelmä toimii ja tuottaa toistettavasti riittävän vahvoja liitoksia. Tärkeää on sekin että ultraäänimenetelmä soveltuu hyvin sarjatuotantoon ja on periaatteessa halpa. Esimerkiksi ETLA:n bondauskoneella on tehty kaikkiaan jo miljoonia lanka-alusta -liitoksia mm. erilaisia CERN:in hiukkasilmaisimia varten. On tietysti mahdollista että työn automatisoinnissa törmätään erilaisiin ongelmiin, mutta on vaikea nähdä miten ne voisivat enää muodostua liekarakentamisen esteiksi.
Kaksi metallilankaa on nyt onnistuttu ensikertaa yhdistämään ultraäänibondauksella |
Rahoitusrintamalta ei mitään uutta, ETLA:n uraauurtava työ rahoitettiin aiemmin saaduista Väisälän säätiön ja Runar Bäckströmin säätiön apurahoista. Lokakuussa odotellaan päätöstä isosta EU-hakemuksesta jossa on mukana 11 laitosta kuudesta eri maasta. Jos se menee läpi, on sähköpurjeen rahoitus pitkälti turvattu.
Pekka Janhunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti